Desucon ohi, jälkisufferointi edessä. Lienee mahdollisesti hyvä asia etten saanut aikaiseksi sunnuntaiaamuyön sekoiluraporttia lauantaista, tulos olisi voinut olla jotain hyvin erikoista.
Lahteen lähdin jo perjantaina ja perjantain ja lauantain välisenä yönä en nukkunut käytännössä ollenkaan, joten sekavuus lauantaina oli ikään kuin taattu. Lauantai alkoi varsin luontevasti avajaisilla, joka olikin varsin jepa™. Toki Japanin suurlähettiläs vähän turhan pitkään jorisi, mutta avajaisvideossa olikin sitten kunnon kommandomeininkiä Desu-kunin pelastamisen merkeissä, ja koska Desu-kunin ilmoitettiin “olevan poissa” viime vuoden päättäjäisissä, kiinnostaisi todella tietää oliko tämä kaikki jo vuosi sitten osa suurta keikakua. Edesmenneen Satoshi Konin vanha videotervehdys oli myös varsin viihdyttävä, miksiköhän sitä ei ollut aiemmin esitetty? Kunniavieraat myös esittäytyivät ensimmäisen kerran, joita ConTV haastatteli. Jokainen kunniavieras mainitsi Suomessa olevan hyvää olutta, ihme juoppoja. Ruoan he muutenkin mainitsivat, kävi kyllä mielessä että kuinkakohan paljon Desucon on kaatanut rahaa kunniavieraiden ruokkimiseen. Lue loppuun →