Syksyn 2011 ensivaikutelmat, osa 1

Blogi on ollut hiljaa neljä kuukautta – blogaamisen aihetta ei ole oikein ollut enkä animea ole juurikaan katsonut. Hiljattain sain homman taas vauhtiin – DesuTalksiin olisi burgerointia tulossa ja rästiin jääneitä animeita olen jonkin verran katsonut. Päätin myös aloittaa aivan mielipuolisen urakan – katson joka ikisen kiinnostavan animen tällä kaudella. Eihän niitä olekaan kuin… muutama. Kaikki eivät ole vielä alkaneet, mutta aloitetaan jo niistä joista vähintään ensimmäinen jakso on ulkona.

Kauden kattaukseen kuuluu kohtalaisen paljon haaremisarjoja, tämä tosin taitaa olla ollut vallitseva asiantila pidempäänkin – kovin hyvää perspektiiviä kokonaisvalikoimaan aiemmilta kausilta ei ole, koska en ole katsonut aiemmin animea lähetystahdin mukaan.

C3 aloitti kauden itseäni kiinnostavan itselleni kelpaavan tarjonnan lyömällä tiskiin yksin asuvan pojan luokse superraskaana mustana laatikkona hänen isänsä ulkomailta lähettäneen lolin – jotain yliluonnollisuuksia tai scifiä hommaan liittyy. Eiköhän tämä tästä ihan katsomiskelpoiseksi kehity.

Fate/Zero aloitti jykevästi eeppisellä tuplapitkällä jaksolla. Tätä käsittelin edellisessä postauksessa.

Maji de Watashi ni Koi Shinasai!! kertoo koulusta, jonka opetussuunnitelmaan kuuluu vahvasti erilaisten taistelulajien opettaminen. Ensimmäisessä jaksossa tapahtuu naurettavan kokoisten koululuokkien (900 ja 500 oppilasta) välinen vääntö juuri taistelulajein. Protagonisti on mielenkiintoinen henkilö – tulee hieman mieleen Code Geassin Lelouch, strategioinnin osalta. Odotan mahdollista diipimpää strategiointia juurikin Code Geassin tapaan – jos tätä nähdään, I’m okay with this. Tämä ensimmäinen vääntö ainakin näytti hyvin lupaavalta. Ai niin, ja tällä päähenkilöllähän on se pakollinen haaremi, vaikka tämä itse on vain kiinnostunut hyvin tappelevasta isosiskostaan.

Kyoukai Senjou no Horizon, lempinimeltään madun lanseeraama Persehorisontti, on varsin tyypillistä Sunrise-scifihuttua. Eli siis, jonkinlainen taustatarina, ja sitten valtava hahmokaarti josta löytyy jokaiselle kohderyhmälle jotakin. Päähenkilö… no, koulu ei ole turhan serious business, eroget maistuu ja tulevaisuudensuunnitelmatkin ovat kasassa.

On hyvä, että suunnitelmat ovat kunnossa.

Phi Brain: Kami no Puzzle, niin ikään Sunrisen tuotantoa, kertoo Kaitosta, joka tykkää ratkaista erilaisia logiikkatehtäviä (ja on tässä myös ylivertaisen hyvä). Hommaan sotketaan enemmän tai vähemmän yliluonnollisia asioita – ensimmäisessä jaksossa Kaito läheisissä raunioissa olevan hengenvaarallisia ansoja täynnä olevan labyrintin ratkaistuaan täyttää “Orpheuksen sopimuksen” (mainitsiko joku diilin?) – saaden käyttöönsä kaiken aivokapasiteettinsa.

Aloitus oli sinällään ihan mielenkiintoinen, ja sarjan varmasti myös seuraan loppuun asti jos nähdään jänniä puzzleja ja mielenkiintoisesti (lue: eeppisesti) kuvattua näiden ratkaisua. Ja siis jos hurr durr ja herp derp pysyvät aisoissa.

Maken-Ki! on se kauden pakollinen tissipersehaaremi ilman juonen häivääkään. Ensimmäisen jakson katsoin Hatsuyukin tekstittämänä, mutta aivan saman verran siitä olisi saanut irti ilman tekstityksiä tai vaikka konekääntäjällä ja hollanninkielisistä tekstityksistä tehtyjen tekstitysten kanssa. Ehkä ainoa asia minkä olisin missannut on, että tällä yhdellä tytöllä on jokin yliluonnollisen voiman jostain kahdeksasta alkuperäisestä herp derp. Muuten homma on vain ilmiselviä kliseitä – jos esimerkiksi Harukosta ei kieltä osaamattakin olisi arvannut tämän olevan jonkinlainen päähenkilön lapsuudenystävä, no… Taidat olla uusi täällä. Saattaa olla että katson, saattaa olla että en katso.

Mashiro-Iro Symphony on loistava esimerkki siitä, mikä on tulos, kun otetaan aivoton eroge, poistetaan siitä se eroge ja tehdään siitä anime – tilalle jää aivoton anime isolla kattauksella eri tavoilla moeja naishahmoja. Protagonistin pikkusisko ainakin edustaa sitä avutonta moea – tämä tarvitsi isoveikkansa apuun, koska oli eksynyt kauppareissun paluumatkalla. Ensimmäisessä jaksossa ei tapahtunut juuri mitään, ja todennäköisesti sama verkkainen tahti jatkuu lopun sarjaakin – katsotaan nyt tuleeko tästä mitään.

Boku ha Tomodachi ga Sukunaissa on ainesta olla jotain muutakin kuin täydellinen floppi. Mietin itse asiassa pitkään, mitä tästä pitäisi kertoa, mutta en vain osaa muotoilla ajatuksiani nyt tekstiksi! OP on myös tarttuva. Kannattaa vilkaista.

Toisessa osassa vielä ensivaikutelmat Ben-Tosta (tämä itse asiassa alkoi jo), Mirai Nikkistä, Guilty Crownista ja Ad Lib Anime Kenkyuushosta, ja mahdollisesti ehkä jostain muustakin.

Kategoria(t): Uncategorized Avainsana(t): , , , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

* Copy this password:

* Type or paste password here:

521 Spam Comments Blocked so far by Spam Free Wordpress

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>